Yhdistyksen säännöt
(tulostettava pdf-muoto)
Yhdistyksen alkuperäiset säännöt on hyväksytty yleisessä kokouksessa
18.3.1946. Nykyisessä muodossaan säännöt on rekisteröity 3.6.1998.
1§
Yhdistyksen nimi on Lappeenrannan Palveluskoirayhdistys ja sen
kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki. ja toiminta-alueena
Lappeenrannan kaupunki ympäristöineen.
2§
Yhdistyksen tarkoituksena on edistää koiraharrastusta
toiminta-alueellaan sekä saada koirien omistajat kiinnostumaan
kennelharrastuksesta.
3§
Päämääräänsä yhdistys pyrkii koulutuksen, kokeiden, näyttelyjen,
kurssien ja neuvontatyön avulla ohjaten jäsenistöään kaikkien
koirarotujen jalostamisessa sekä koirien oikeassa kasvatuksessa ja
koulutuksessa.
Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi ottaa vastaan testamentteja ja
lahjoituksia sekä omistaa toimintaansa varten kiinteää omaisuutta.
Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena ei ole voiton tai muun
välittömän taloudellisen ansion hankkiminen, eikä sen toiminta
muutenkaan saa olla pääasiassa taloudellista laatua.
4§
Yhdistyksen jäseneksi voivat liittyä hyvämaineiset yksityiset
henkilöt, jotka yhdistyksen hallitus yksimielisesti hyväksyy.
Yhdistyksellä voi olla vuosi-, perhe-, nuoriso-, kanta- ja
ainaisjäseniä. Nuorisojäsenen jäsenmaksu on sama kuin
perheenjäsenen. Nuorisojäseneksi voi liittyä alle 17-vuotias
henkilö. Ainaisjäseneksi voi liittyä tai siirtyä suorittamalla
kertakaikkisena jäsenmaksuna syyskokouksen määräämän summan.
Vuosijäsen, joka aktiivisesti on toiminut 15 vuoden ajan ja
toiminnallaan ansainnut yhdistyksen kultaisen ansiomerkin, siirtyy
kantajäseneksi, jonka jäsenmaksu on puolet vuosijäsenen maksusta.
Lisäksi voidaan yhdistyksen hallituksen esityksestä kutsua
kunniajäseniksi henkilöitä, jotka ovat ansioituneesti työskennelleet
kennelasiain ja yhdistyksen hyväksi. Kunniajäseneksi kutsumisesta
tekee yhdistyksen hallitus ehdotuksen varsinaiselle kokoukselle.
Rhdotus tulee hyväksytyksi mikäli ¾ äänistä annetaan sen puolesta.
Kunniajäsenillä on samat jäsenoikeudet kuin muillakin jäsenillä,
kuitenkin ilman jäsenmaksuvelvoitetta. Entiset jäsenet säilyttävät
oikeutensa.
5§
Halutessaan erota yhdistyksestä on jäsenen tehtävä siitä kirjallinen
ilmoitus yhdistyksen hallitukselle tai sen puheenjohtajalle tai
ilmoitettava siitä yhdistyksen kokouksen pöytäkirjaan.
Eronneella jäsenellä ei ole oikeutta yhdistyksen omaisuuteen.
Yhdistyksen hallitus voi erottaa jäsenen yhdistyksestä :
a) jos hänen toimintansa ei ole sopusoinnussa yhdistyksen
tarkoitusperien kanssa.
b) jos hän on laiminlyönyt jäsenmaksuvelvoitteensa toimintavuoden
31.5. mennessä tai sääntöjen muut vaatimukset.
Lievemmissä tapauksissa voi hallitus antaa asianomaiselle jäsenelle
varoituksen.
Hallituksen erottamispäätöksestä voi asianomainen vedota yhdistyksen
kokoukseen jättämällä 10 päivän kuluessa päätöksestä tiedon
saatuaan, tiedonantopäivää lukuun ottamatta, vastineen
hallitukselle, jonka on otettava asia esille äänestystä varten
seuraavassa yhdistyksen kokouksessa. Hallituksen ehdotus tulee
hyväksytyksi, mikäli sen puolesta lippuäänestyksessä annetaan ¾
äänistä.
6§
Vuosi-, perhe-, nuoriso- ja ainaisjäsenten liittymis- ja
jäsenmaksujen suuruuden suuruudet määrää kutakin toimintavuotta
varten syyskokous hallituksen esityksen perusteella. Jäsenmaksun
suorittamisesta saa jokainen jäsen kuitin.
7§
Yhdistyksen hallitukseen kuuluu vuodeksi kerrallaan syyskokouksen
valitsema puheenjohtaja sekä kuusi (6) varsinaista jäsentä ja kaksi
(2) varajäsentä. Varsinaiset jäsenet valitaan kahdeksi ja
varajäsenet yhdeksi vuodeksi syyskokouksessa suljetulla
lippuäänestyksellä. Hallitus valitsee keskuudestaan
varapuheenjohtajan, sihteerin ja rahastonhoitajan.
rahastonhoitajaksi voidaan kutsua myös yhdistykseen kuulumaton
henkilö. Hallituksen sisäisiä toimia voidaan yhdistää. Sihteeriksi
ja rahastonhoitajaksi voidaan kutsua hallitukseen kuulumaton jäsen.
Hallituksen varsinaisista jäsenistä on puolet erovuorossa jokaisessa
syyskokouksessa ensimmäisellä kerralla suoritetun arvonnan
perusteella. Hallitus on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai
varapuheenjohtaja ja kolme (3) jäsentä on läsnä.
8§
Yhdistyksen nimen kirjoittavat puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja
jonpikumpi yhdessä sihteeerin tai rahastonhoitajan kanssa.
9§
Yhdistyksen toiminta- ja tilivuosi on kalenterivuosi.
Yhdistyksen tilit päätetään kalenterivuosittain ja ne on
tilikertomuksen ohella viimeistään kymmenen (10) päivää ennen
yhdistyksen kevätkokousta jätettävä tilintarkastajille, joiden on
esitettävä tilintarkastuskertomuksensa yhdistyksen hallitukselle
viimeistään kolme (3) päivää ennen kevätkokousta.
10§
Yhdistyksen toiminnan tehostamiseksi voidaan muodostaa jaostoja ja
toimikuntia tarpeen mukaan joko jatkuvaa toimintaa tai tilapäisiä
toimintoja varten. Nämä voivat olla joko varsinaisen kokouksen tai
hallituksen valitsemia.
11§
Yhdistyksen hallituksen tehtävänä on:
a) edustaa yhdistystä ja ajaa sen asioita virastoissa
b) kutsua jäsenet varsinaisiin ja muihin kokouksiin, valmistella
niiden ohjelmat ja toimeenpanna niissä tehdyt päätökset
c) laatia ja esittää kevätkokoukselle kertomus kuluneen vuoden
toiminnasta, tilikertomus sekä syyskokoukselle tuleva ehdotus
tulevan vuoden tulo- ja menoarviosta sekä valmistella varsinaiselle
kokoukselle esitettävät muut asiat.
d) käsitellä jäseniksi pyrkivien hakemukset sekä jäsenten
ranaksiemista koskevat asiat
e) hoitaa yhdistyksen juoksevat asiat
f) johtaa ja valvoa yleensä yhdistyksen toimintaa sekä valvoa ja
koordinoida jaostojen ja toimikuntien työskentelyä
12§
Kevätkokouksessa, joka pidetään ennen 1.4.- käsitellään seuraavat
asiat:
1. Kokouksen avaus
2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi
pöytäkirjantarkastajaa ja kolme ääntenlaskijaa
3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4. Hyväksytään kokouksen työjärjestys
5. Esitellään tilinpäätös, vuosikertomus ja tilintarkastajien
lausunto
6. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden
myöntämisestä hallitukselle ja muille tilivelvollisille
7. Hallituksen esittämät asiat
8. Asiat, jotka yhdistyksen jäsenet ovat vähintään 14 vuorokautta
ennen kokousta kirjallisesti hallitukselle esittäneet
9. Kokouksessa esitetyt asiat, joista voidaan tehdä päätös, jos
kokous on yksimielinen
13§
Syyskokouksessa, joka pidetään ennen 30.11. käsitellään seuraavat
asiat:
1. Kokouksen avaus
2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi
pöytäkirjantarkastajaa ja kolme ääntenlaskijaa
3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4. Hyväksytään kokouksen työjärjestys
5. Vahvistetaan seuraavan vuoden toimintasuunnitelma
6. Päätetään liittymis- ja jäsenmaksun suuruus seuraavalle vuodelle
7. Vahvistetaan seuraavan vuoden tulo- ja menoarvio
8. Valitaan yhdistykselle puheenjohtaja, joka samalla on hallituksen
puheenjohtaja
9. Valitaan varsinaiset jäsenet hallitukseen erovuoroisten tilalle
sekä varajäsenet
10. Valitaan kaksi tilintarkastaja sekä heidän varamiehensä
11. Valitaan kokousedustajat ja heidän varamiehensä
12. Valitaan jaostojen vetäjät
13. Hallituksen esittämät asiat
14. Asiat, jotka yhdistyksen jäsenet ovat vähintään 14 vuorokautta
ennen kokousta kirjallisesti hallitukselle esittäneet
15. Kokouksessa esitetyt asiat, joista voidaan tehdä päätös, jos
kokous on yksimielinen
14§
Hallituksen on kutsuttava yhdistyksen ylimääräinen kokous koolle
kolmenkymmenen (30) vuorokauden kuluessa siitä, kun vähintään 1/10
yhdistyksen jäsenistä sitä perustellen kirjallisesti on
hallitukselta vaatinut.
15§
Yhdistyksen kokouksiin on hallituksen toimitettava kullekin
jäsenelle kirjallinen kutsu tai ilmoitettava kokouksesta kahdessa
paikkakunnalla ilmestyvässä sanomalehdessä viimeistään kymmenen (10)
päivää ennen kokousta.
16§
Vaalit ja muut kysymykset ratkaistaan avonaisella äänestyksellä,
paitsi niissä tapauksissa, joissa säännöissä on erikseen mainittu.
Jos joku jäsenistä vaatii, on äänestys suoritettava suljetuin
lipuin. Äänten mennessä tasan ratkaisee henkilövaaleissa arpa,
muulloin kokouksen puheenjohtajan kanta.
17§
Näiden sääntöjen muuttamiseen vaaditaan varsinaisen kokouksen
päätös, jota vähintään 2/3 annetuista äänistä on kannattanut.
Muutosehdotus on tehtävä kirjallisesti vähintään kaksi viikkoa ennen
varsinaista kokousta hallitukselle, joka esittää sen oman
lausuntonsa ohella varsinaiselle kokoukselle. Asian esille ottaminen
on mainittava kokouskutsussa.
18§
Yhdistyksen purkamista tarkoittava kysymys on ratkaistava kahdessa
aikaisintaan kuukauden väliajalla pidettävässä yhdistyksen
kokouksessa, josita toisen on oltava varsinainen kokous ja päätöksen
aikaansaamiseksi vaaditaan 5/6 annetuista äänistä kummassakin
kokouksessa. Asian esille ottaminen on mianittava kokouskutsussa.
19§
Yhdistyksen purkautuessa luovutetaan sen jäljelle jääneet varat
viimeisen kokouksen päätöksen mukaisesti johonkin kennelasiaa
edistävään tarkoitukseen.
20§
Muuten noudatettakoon mitä laissa yhdistyksistä säädetään.