Haukkulaakso

Haukkulaakso on LPKY:n maja Taipalsaaren Solkein kylässä, noin 30 km Lappeenrannasta. Helsingistä Haukkulaaksoon ajaa noin kolmessa tunnissa.

Lappeenrannan Palveluskoirayhdistys osti vuonna 1960 maa-alueen tarvitessaan tukikohdan palvelemaan koiraharrastajia niin harrastus- kuin kilpailutoiminnassa. Maja saatiin valmiiksi keväällä 1963 ja se nimettiin Haukkulaaksoksi. Majaa laajennettiin vuonna 1970.

Nykyisin maja toimii LPKY:n palvelus- ja pelastuskoirakokeiden sekä erilaisten leirien järjestämispaikkana.

Haukkulaakson varausperiaatteet

Haukkulaakso on vuokrattavissa yksityiskäyttöön touko-syyskuussa (pl. viikot 24-28, jolloin maja on varattu yhdistyksen omaan käyttöön). Yksityiskäytöllä tarkoitetaan varauksia, jotka eivät ole yhdistyksen omaa toimintaa.

Yksityisvaraukset: Varauksia voi tehdä helmikuusta alkaen, ja hallitus vahvistaa ne aikaisintaan maaliskuussa.

Yhdistyksen omat varaukset: Varauksia voi tehdä syyskokouksen jälkeen. Hallitus käsittelee varauksia kokouksissaan tarpeen mukaan.

Päällekkäisissä varauksissa yhdistyksen omat tapahtumat ovat etusijalla. Ennen varauksen tekemistä, tutustuthan alla oleviin käyttöehtoihin sekä hinnastoon. Voit tarkastella jo vahvistettuja varauksia tämän sivun lopussa.

Huomaathan, ettei Haukkulaakson varaus sisällä lupia ympäröivien maastojen käyttöön, vaan ainoastaan Haukkulaakson rakennusten sekä tontin käytön.

HUOM! Kesällä 2026 (touko-syyskuu) Haukkulaaksoa vuokrataan yksityiskäyttöön vain arkisin ma-to.

Varauksen tekeminen

Voit tehdä varauksen täyttämällä varauslomakkeen ja lähettämällä sen meille alla olevan yhteydenottolomakkeen kautta. Vahvistamme varauksesi sähköpostilla. Alla olevat varauslomakkeet ovat samansisältöisiä keskenään, tiedostomuoto .rtf lisätty käytännöllisyyssyistä.

Kesällä 2026 (touko-syyskuu) Haukkulaaksoa vuokrataan yksityiskäyttöön arkisin ma-to. Maja ei ole vuokrattavissa yksityiskäyttöön viikonloppuisin.

Haukkulaakson varaukset – kesä 2026

14.-17.5. Hälytysryhmän harjoitukset

1.-3.6. Yksityinen varaus

3.-5.7. PK-piirinmestaruudet

10.-12.7. Jäsenten kesäviikonloppu

13.-15.7. Yksityinen varaus

17.-19.7. Nuorisojaoksen leiri (kentillä treenaaminen onnistuu tarvittaessa myös leirin aikana)

20.-23.7. Yksityinen varaus

24.-26.7. Hälytysryhmän harjoitukset

31.7.-2.8. Satu Joren pelastuskoiraleiri

17.-20.8. Yksityinen varaus

24.-27.8. Yksityinen varaus

5.9.-6.9. Tokon seuranmestaruuskoe