52 tarinaa LPKY:stä – Agilitymenestystä ja lajikokeiluja (9/52)

Yhdistyksen historiassa on harrastettu myös monia meneviä lajeja ja niistä inspiraationsa saavia harrastusmuotoja. Näistä aikanaan suosituin oli agility, mutta myös tokoagia ja flyballia on vilahtanut harrastusvalikoimassa.
Agility rantautui Suomeen vuonna 1986 ja LPKY:n harrastajat innostuivat lajista lähes välittömästi. Jo vuonna 1988 harrastajat järjestivät agilitynäytöksen pääsiäisnäyttelyn yhteydessä ja esittelivät näin lajia suurelle yleisölle. Samanlaisia näytöksiä jäsenet pitivät vuoden aikana myös Imatralla ja Savitaipaleella, ja ne olivat supersuosittuja yleisön keskuudessa.
Vuonna 1989 yhdistys järjesti tiettävästi ensimmäiset jäsentenväliset agilitykilpailut. Samanlaista kisailua oli 90-luvun alkupuolella myös muutamana muuna vuonna.
Keväällä 1990 yhdistys järjesti ensimmäiset viralliset agilitykilpailunsa pääsiäisnäyttelyn yhteydessä. Tämän jälkeen yhdistyksen jäsenet edustivat usean vuoden ajan aktiivisesti niin paikallisella kuin valtakunnallisella tasolla. LPKY:n koirakkoja näkyi myös kansainvälissä arvokilpailuissa.
Vuonna 1991 Riikka Mäkelä ja cockerspanielinarttu Sirkiss Sweatest Trick, Nella, voittivat agilityn SM-kultaa Messukeskuksessa. Seuraavana vuonna taas Merja Luotola ja cockerspanieliuros Leavenworth Raincloud, Amadeus, sijoittuivat SM-kisoissa pronssille. SM-menestystä tuli myös vuonna 1995, kun pitkäkarvainen collie Greengrove Up to the Top, Windy ja Leena Kantanen sijoittuivat niin ikään pronssille.
Agilityn EM-kilpailuissa Itävallassa oli mukana LPKY:n vahvistuksia vuonna 1993, kun shetlanninlammaskoira Greengrove Hurrican In Gold, Hari, ja Jan Vesalehto olivat mukana Suomen minijoukkueessa. Vaikka suurempaa menestystä ei kilpailuista tullut, Hari ja Jan jäivät lopulta vain 1,7 sekuntia miniluokan voittajan ajasta. Koirakko olikin Suomen ranking-tilaston 10 parhaan joukossa lähes koko 90-luvun.
Vuoden 1997 aikana agility poistui LPKY:n lajivalikoimasta, kun harrastajat perustivat Lappeenrannan Agility Urheilijat ry:n. Ennen tätä LPKY kuitenkin osallistui runsaalla edustuksella ja hyvin tuloksin agilityn piirinmestaruuskilpailuihin Haminassa. Mirva Jukkara ja collie Jessica voittivat mestaruuden Maxi III -luokassa. LPKY voitti myös molemmat joukkuekilpailut, joissa oli mukana peräti 22 joukkuetta eri puolilta kennelpiiriä.
Agilityn siirryttyä LAU:n alaisuuteen, yhdistyksessä viriteltiin hetkellisesti myös tokoagin ja flyballin koulutusta vuosituhannen vaihteessa. Kumpikaan laji ei kuitenkaan saanut suuremmin tuulta alleen, vaikka yhdistyksen jäsenet myös kouluttautuivat lajien parissa.
Vaikka nämä kolme lajia eivät jääneet pysyvästi LPKY:n valikoimaan, ne tarjosivat monipuolisia treenimahdollisuuksia yhdistyksen jäsenille. Nykyisin yhdistyskentällä yhteistyö eri toimijoiden ja lajien välillä on toimivaa, ja jokaiselle harrastajalle löytyy tukea oman lajin parissa.
--
LPKY juhlistaa 80. toimintavuottaan vuonna 2026. Juhlavuoden kunniaksi julkaisemme tarinoita yhdistyksen historian varrelta. 52 tarinaa LPKY:stä -juttusarjassa tutustumme yhdessä toiminnan historiaan, hauskoihin tapahtumiin ja erilaisiin kommelluksiin. Julkaisemme uuden tarinan aina perjantaisin!
