52 tarinaa LPKY:stä – Arkihallinnan historiaa (36/52)

04.09.2026

Tämän viikon tarinassa tutustumme tuoreimman jaoksemme, eli Arjen Sankareiden, taustaan. Vaikka jaos itsessään on vasta joidenkin vuosien ikäinen, arkihallintaa ja arkitottelevaisuutta on yhdistyksessä treenattu koko sen olemassaolon ajan.

Yhdistyksen alkuaikoina arkitottelevaisuudella ei ollut omaa jaosta tai treenejä vaan se sisältyi tiiviisti palveluskoirien tottelevaisuuskoulutukseen. Suurin osa koirakoista vasta valmistautui kokeisiin ja moni treenasi koiransa kanssa myös ilman suurempia koetavoitteita. Arkitottelevaisuus oli tärkeä osa yhdistyksen toimintaa myös sen vuoksi, että alkuvuosien yhtenä tavoitteena oli kohentaa koirien ja koiraharrastuksen kuvaa paikkakunnalla.

Vuonna 1963 arkitottelevaisuuden merkitys oli tapetilla aina maakunnan lehdistöä myöten, kun Etelä-Saimaa julkaisi jutun LPKY:n koirakoulusta. Mukana oli 25 eri koirarotua, joten uutiskynnys ylittyi ansaitusti. Nykyisin toki tuo määrä kuulostaa hyvinkin pieneltä.

Vielä 70-luvulla palveluskoirien tottelevaisuuskoulutuksissa suurin osa koirista oli nuoria. Vuosikymmenen puolivälissä osanotto nuorten koirien kanssa oli runsasta, sillä koko vuoden keskiarvo koulutusosallistujissa oli noin 20 koirakkoa.

Viimeistään vuosituhannen vaihteessa arkihallinnasta muotoitui myös oma koulutussuuntansa. Vuonna 1999 yhdistys järjesti Marja Teiton vetämänä arkitottelevaisuuskurssin, jossa aloittelevat koiranohjaajat pääsivät tutustumaan koirankoulutuksen perusteisiin. Tätä perinnettä ovat kuluvalla vuosituhannella jatkettu pentukurssien ja pohjataitokurssien merkeissä.

2020-luvun vaihteessa arkitottelevaisuuden ympärille muotoutui vihdoin myös oma jaoksensa, kun Arjen Sankarit näki päivän valon. Nykyisin jaoksen toiminnassa painottuvat yhdessä tekeminen ja arjen kohtaamisten harjoittelu. Jaos on tällä hetkellä harrastajamäärältään yksi LPKY:n suurimmista ja yhdistyksen kokeneemmat jäsenet jakavat treeneissä matalalla kynnyksellä osaamistaan.

Arkitottis elää mukana jokaisen koiran ja koiranomistajan arjessa, joten sillä on jatkossakin luonteva paikka osana koirayhdistyksen toimintaa!

Share