52 tarinaa LPKY:stä – Haukkulaakson tarinoita osa 1 (12/52)

Monipuolinen lajikirjo on vaatinut yhdistyksen historian aikana myös panostuksia harrastuspaikkoihin. Yksi tärkeimmistä puitteista koulutus- ja koetoiminnalle on Haukkulaakso. Se on yhdistyksen historian suurin hankinta, joka on toiminut näyttämönä useiden vuosikymmenien ajan.
30.11.1960 yhdistys järjesti ylimääräisen yleisen kokouksen, jossa käsiteltiin ajatusta majan hankinnasta ja sen rahoituksesta. Kokouksessa jäsenistö antoi silloiselle hallitukselle valtuudet päättää sopivan maa-alueen kaupasta.
Saman vuoden joulukuun toisena päivänä hallitus vahvisti kaupan, jossa se osti Taipalsaarella sijaitsevan, 5,6 hehtaarin kokoisen kiinteistön Alpo Kiiskiltä. Kiinteistön silloinen nimi oli Kangaslampi ja sovittu kauppahinta oli 300 000 markkaa, josta yhdistys rahoitti kolmanneksen säästöistään ja lainasi loput rahat Pohjoismaiden Yhdyspankilta 7% korolla. Lisäksi kiinteistön oston yhteydessä yhdistys maksoi kiinnitys-, leimavero-, lainhuudatus- ja muita kuluja 26 000 markkaa.
Ensimmäinen vuosi uuden kiinteistön parissa kului talkootöissä. Parinkymmenen talkooretken aikana maja sai suojakerroksia ja katon rakennus eteni kovaa vauhtia. Lisäksi talkooväki raivasi ja pohjusti tottelevaisuuskentän, joka pääsi käyttöön heti valmistuttuaan. Vuoden -61 aikana maja myös nimettiin Haukkulaaksoksi.
Vuonna 1962 aikana majan rakennus edistyi, kun pieni joukko aktiivisia jäseniä huolehti muuraukset, sisävuorauksen, ikkunat ja ovet paikalleen. Vuotta myöhemmin rakennustyöt etenivät jo viimeistelyvaiheeseen. Näyttelystä saaduilla varoilla yhdistys palkkasi kirvesmiehen viimeistelemään majaa, josta puuttui tämän jälkeen enää listoitukset, pahvitukset ja maalipinnat. Samalla tottelevaisuuskenttä sai myös päivityksen ennen 15.9.1963 pidettyjä palveluskoirien piirinmestaruuksia.
Lippusalko nousi majan pihaan kesällä 1964 ja samana kesänä jäsenet lämmittivät ensimmäistä kertaa Haukkulaakson saunaa. Alkuperäinen sauna palveli lopulta jäseniä yli viiden vuosikymmenen ajan. Vuosikokouksessa majan ensimmäiseksi isännäksi valittiin Eero Erikson.
Viralliset majan vihkiäiset olivat 12.6.1965. Vihkiäisten lisäksi vuoden aikana talkootyöllä valmistuivat majan yläkerta sekä kaivo.
Näin vierivät Haukkulaakson ensimmäiset vuodet, jotka olivat täynnä rakentamista ja kiinteistön monipuolista kehittämistä. Alta löydät valokuvia majan rakennuksesta vuosilta 1960-1962. Ensi viikolla perehdymme vielä lisää Haukkulaakson historiaan!
--
LPKY juhlistaa 80. toimintavuottaan vuonna 2026. Juhlavuoden kunniaksi julkaisemme tarinoita yhdistyksen historian varrelta. 52 tarinaa LPKY:stä -juttusarjassa tutustumme yhdessä toiminnan historiaan, hauskoihin tapahtumiin ja erilaisiin kommelluksiin. Julkaisemme uuden tarinan aina perjantaisin!
